maanantai 23. maaliskuuta 2015

Janne-näyttelyn avajaiset Hämeen linnassa

Viime torstaina illansuussa määränpää oli Hämeen linna ja Janne-näyttelyn avajaiset. Samalla avattiin myös Taneli Eskolan valokuvanäyttely Sibeliuksen maisema.

Rap-artisti Paleface esitti avajaisissa Finlandia-tulkinnan sekä Sibelius-räpin. S-I-B-E-L-I-U ja lopuks ÄSSÄ. Paikka oli kaikuisa ja erityisen kaunis Kuninkaansali.

Multisensorisessa tilassa. Se mitä tässä tapahtuu, selviää vain ja ainoastaan käymällä paikan päällä! (ei, tässä ei olla oksentamassa vessanpönttöön)


Perimätiedon mukaan pikku-Janne makoili taffel-pianon alla yhdistellen säveliä räsymaton raitoihin. Musikaalinen lahjakkuus oli ilmeistä jo aivan pienestä pitäen. Ymmärrettävästi 1860-luvulla syntyneestä Jannesta on olemassa vain muutama lapsuudenaikainen valokuva. Pyrin kuvituksillani helpottamaan katsojan imeytymistä tuon ajan lapsuuden maailmaan, en rikkomaan illuusiota liialla modernisoinnilla.

Oli ilahduttavaa nähdä miten avajaiskutsuvieraat tutkivat keskittyneesti Sibeliuksen lapsuudesta ja nuoruudesta kertovat paaneelit, joiden kuvittamiseen ja suunnitteluun olin käyttänyt tovin jos toisenkin. 


Kuvitusten ja kaikkiaan kahdeksan paneelin lisäksi kiinnosteelta tilattiin myös Jannen tärkeistä paikoista kertova kartta. Tavastehus-otsikko on kopioitu Jannen kirjeestä, samoin kuin näyttelyn nimilogo. Loput tekstit ovat minun jäljitelmiä Jannen lapsuuden käsialasta, sillä ruotsinkielisistä kirjeistä ei olisi ollut mahdollista löytää esimerkiksi sellaisia sanoja kuin "veden ja metsän valtakunta." ;-)



Mutta eipäs näytetä tämän enempää!  Poiketakaa tutustumassa upeaan Hämeen linnaan, etenkin nyt kun on näin hyvä syy sunnuntairetkelle. Näyttely on auki vuoden päivät, 20.3.2016 saakka. 

Lisätietoja näyttelystä löydät täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti