perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulurauhaa!

Yksi tämän vuoden hienoimmista projekteista oli päästä suunnittelemaan Lohjan kaupungin ja kaivoksen käyttöön tarkoitettu Tytyrin Tyyra -tarina hahmoineen. Tyyran kainaloissa peikkopojat Pekki ja Totti. Takarivin hahmot eivät kaivanne esittelyä :)


Tänään on tullut aika siivota työpöytä syksyn kiireessä kertyneistä paperipinoista, mapittaa tärkeät ja heittää tarpeeton pois. Siivota mielestäkin työkiireet ja rauhoittua vähitellen joulun viettoon. 

Kiinnoste kiittää asiakkaitaan ja kaikkia yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta. Sen kuluessa on tullut paljon uusia avauksia mitä erilaisimpien visualisointien merkeissä. Ehkä maailmasta on samalla tullut hitusen kauniimpi, iloisempi ja helpommin ymmärrettävä. Ainakin toivon niin. 

Perinteen mukaan kiinnoste ei ole lähettänyt joulukortteja, vaan  lahjoittanut tällä kertaa joulukortteihin tarkoitetut varat syöpäsairaiden lasten hyväksi. Omaakin lähipiiriä äskettäin koskettanut sairaus pysäyttää ja saa ajattelemaan, mikä tässä oikeastaan onkaan tärkeintä. Jouluna se on hiljentyminen yhdessäoloon niiden kaikkein rakkaimpien kanssa. 

Joululoman jälkeen minut tavoittaa jälleen perjantaina 2.1.2015. Kovin kiireellissä asioissa voi toki soittaa loman aikanakin.

<3 Annastiina

maanantai 8. joulukuuta 2014

Saanko esitellä: Tytyrin Tyyra ja Kaivoksen Kalle!


Kurkistus viime perjantain tunnelmiin, Tytyrin kaivokseen 110 metriä maanpinnan alapuolelle. Kuten blogissa jo aiemmin mainostinkin, Tytyrin Avoimet ovet -tapahtuma päättyi juhlallisesti Tytyrin Tyyra ja Kaivoksen Kalle -hahmojeni sekä tarinan julkistukseen. Avoimissa ovissa kävi yhteensä noin 3000 vierasta, ja perjantaille osui suurin tungos.


Lohjan kaupungin matkailu ja sivistystoimi tilasivat minulta viime keväänä vuorenpeikko-aiheisen tarinan hahmoineen kaupungin sekä kaivoksen brändäystarkoituksessa. Projektina hanke muistuttaa paljonkin lopputyötäni Aalto-yliopistosta: Vanhan Rauman Kirsti -kirjaa, jonka taustalla oli myös kulttuurihistoriallinen selvitys, mutta lopputuloksena fiktiivinen tarina hahmoineen. Kävin tutkimassa Lohjan museon arkistoja, luin painettuja dokumentteja, sain opastuksen kaivokseen Jarmo Kuninkaan johdolla, haastattelin vanhaa mainaria Aarre Ollia sekä pääsin käymään Asemakadulla talossa, jonka legendaarinen Kalkki-Petteri on aikoinaan rakennuttanut kaivosmiesten asunnoiksi. Tuloksena on tarina, joka ammentaa Lohjan kaivoshistoriasta sijoittuen sekä maan alle että päälle. 

 
 
Tytyri-hahmot on juuri julistettu! Keskellä olen minä kukitettuna liljoin ja peikonlehdin, edessä Tytyrin Tyyraa loistavasti näytellyt Ronja Karhu, vierellä Tyyran peikkoveljet Pekki ja Totti, sekä kolme pientä kaivosvierasta.



Tässä he nyt ovat, vuorenpeikkoprinsessa Tyyra sekä kaivosporarin poika Kalle. Vuorenpeikkojen hämyisän ja salaperäisen maailman vastavoimaksi halusin iloisen jälleenrakenusajan 50-luvun. Sama asetelma ja väripari näkyy myös suunnittelemassani logossa.



Kaivoksessa kohtasivat satuhahmot toisensa. Tytyrin Tyyraa näytellyt Ronja Karhu ompeli itse Tyyra-pukunsa. Siinäpä vasta artesaani- ja näyttelijälupaus!

Vielä muutama miljöökuva ja ote tarinasta, sekä Kallen maanpäällisestä että Tyyran maanalaisesta.


"Olin luultavasti torkahtanut. Pääni oli ensin vajonnut pehmeään tyynyyn ja sitten unipilveen. Äkkiä havahduin siihen että parvekkeen ovelle oli ilmaantunut hahmo. Joku seisoi siinä ja tuijotti sisään huoneeseemme. Aluksi säikähdin, mutta kun maltoin mieleni, havaitsin tulijan takkutukkaiseksi tytöksi. Tyttö tarttui ikkunalaudallani olevaan kalsiittikiveen. Pian hän huomasi minun olevan hereillä ja kääntyi kannoillaan. Alkoi takaa-ajo: hyppäsin hänen perässään matalalla olevan parvekkeemme kautta ulos.

-Pysäyttäkää varas!

Tyttö pääsi karkuun hiottu kalsiittikivi mukanaan. Hän hävisi ketterin jaloin kesäyön valoisaan hämyyn yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Pakenevan hahmon perässä huomasin hänen häntänsä. Peikon karvaisen hännän!"




" Kuningas viittasi miesjoukkoa seuraamaan itseään. Jättiläismäisillä voimillaan vuorenkuningas siirsi kivenjärkäleen sivuun, ja johdatti miehet kapean tunnelin kautta louhokseen, jonka keskellä avautui satumaisen upea, korkea kalkkikivisali pylväineen ja katosta roikkuvine hiottuine kalsiiteineen sekä lepakkoineen. Himmeää valoa saliin toivat kiiltomadot, joita oli aseteltu lyhtyihin salin seinustoille. Hämärästä  erottui joukko kalsiitista prismoja irroittavia ja niitä varoen hiovia peikkonaisia. Näkyi myös lepakoiden kanssa leikkiviä lapsia ja aivan pieniä keinutettiin kattoon köytetyissä kehdoissa. Lippo-lepakko lensi laajan kierroksen salissa aivan kuin esitelläkseen vieraille sen holvistoja. Kuningatar Uhra istui ylväänä taljoin pehmustetulla valtaistuimella ja teki kirjanpitoa hiotuista kivistä. Hän kohotti katseensa tulijoihin ja hymyili näille ystävällisesti."


Tarina kokonaisuudessaan on luettavissa Tytyrin kaivoksen sivuilla. 

Projekti kokonaisuuteena sujui uskomattoman mutkattomasti. Kiitos Minna, Evita ja Eero sekä kaikki muut mukana olleet! Ilahduin myös kovasti siitä, että te olitte kokeneet samoin.

Tarinaa hahmoineen on tarkoitus käyttää sekä kaupungin että kaivoksen brändäämisessä. Suunnitteilla olevan Elämyskaivoksen kohtalo ratkeaa tämän viikon valtuustokäsittelyssä.


maanantai 1. joulukuuta 2014

Tytyrin Tyyra


Vihdoin saan hiukan raottaa salaisuuden verhoa. Olen jemmaillut tätä projektia jo viime keväästä asti. Tällä viikolla on sen julkistamisen aika, ja hyvin erityislaatuisessa ympäristössä. 

Nimittäin syvällä maan uumenissa, Tytyrin kaivoksessa, sata metriä maanpinnan alapuolella. Lohjan Matkailupalvelukeskus ja Lohjan Sivistystoimi järjestävät Tytyrin kaivosmuseossa avointen ovien tapahtuman 2.-5.12. klo 14 - 20. Tapahtuma huipentuu perjantaina 5.12. Tytyrin Tyyra -tarinani julkistustilaisuuteen klo 18-20. Tuolloin julkaistaan Lohjan kaupungin tilaama tarina hahmoineen, joka on saanut inspiraationsa Lohjan kaivoshistoriasta. 

Vuorenpeikko Tyyra toivottaa sinut tervetulleeksi kaivokseen! Olethan ajoissa, sillä kaivokseen otetaan kerralla alas 200 henkilöä.

Tytyrin Joulun ohjelman löydät kokonaisuudessaan täältä.